RSS-linkki
Kokousasiat:https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 2 | Varhaisen tuen malli |
Janakkalan seurakunnan varhaisen tuen mallin päivitys
Kirkkoneuvosto 15.04.2025 § 56
26/01.04.02.01/2025
Valmistelija Työsuojelupäällikkö Mona Tigerstedt
Esittelijä Seurakuntapuutarhuri Mona Tigerstedt
Esittely Varhaisen tuen mallin tavoitteena on ennaltaehkäistä työhyvinvointiin liittyviä haasteita ja mahdollistaa varhainen puuttuminen tilanteisiin, joissa työntekijän työkyky tai jaksaminen on uhattuna. Tavoitteena on ennaltaehkäistä ongelmia ja tukea työhyvinvointia niin yksilö- kuin yhteisötasollakin. Haetaan ratkaisuja ongelmiin jo siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Mitä varhaisemmin asia havaitaan ja otetaan se puheeksi, sitä paremmat mahdollisuudet ovat vaikuttaa positiivisesti työntekijän hyvinvointiin ja työilmapiiriin.
Paluun tuen toimintamalli mahdollistaa pitkän sairausloman jälkeen onnistuneen töihin palaamisen. Tämä voi sisältää esimerkiksi työjärjestelyjä, joustavia työaikaratkaisuja tai työterveyshuollon tarjoamaa tukea. Tavoitteena on, että töihin paluu tapahtuu hallitusti ja työntekijän työkykyä tukevalla tavalla.
Mallia on nyt päivitetty vastaamaan tunnistettuja kehittämistarpeita ja nykyisiä käytäntöjä. Päivitystyö on tehty yhteistyössä työnantajan ja henkilöstön edustajien kanssa. Tavoitteena on ollut selkiyttää toimintamallia, vahvistaa sen käytettävyyttä arjessa ja varmistaa, että se tukee seurakunnan työyhteisöä parhaalla mahdollisella tavalla.
LAVA Tässä pykälässä käsitellyllä asialla ei ole kirkkojärjestyksen (657/2023) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Päätösesitys Kirkkoneuvosto hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn varhaisen tuen mallin.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Toimeenpano Tiedoksi henkilökunnalle
Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea muutosta tekemällä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvostolle kirkkolain (652/2023) 12 luvun 2 §:n mukaan
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |