Dynasty tietopalvelu Haku RSS Janakkalan Seurakunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 16


 

Pellonvuokrasopimuksen uusiminen

 

Kirkkoneuvosto 30.01.2024 § 16  

15/02.16/2024  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Kristel Muru-Tanila

 

Esittelijä Talouspäällikkö Kristel Muru-Tanila

 

Hallintosääntö luku 3 § 8

Kirkkoneuvosto päättää lisäksi seuraavista kirkkovaltuustolle muutoin kuuluvista asioista:

6) kiinteää omaisuutta koskevasta suostumuksesta tai vuokraamisesta sekä muusta vuokra- ja käyttösopimuksesta

 

 Seurakunta on vuokrannut noin 2 hehtaarin Räikälän kylän Kirkkomaa 2-niminen tila (RN:o 1:26) peltoalueen viiden vuoden jatkovuokrasopimuksilla ensin ------------------ ja sen jälkeen hänen pojalleen ---------------, joka on jatkanut maanviljelijänä isänsä jälkeen. Peltolohko muodostaa kokonaisuuden vuokralaisen omien maiden kanssa. Seurakunnan peltolohkolle ei ole tieyhteyttä. Alkuperäinen vuokrasopimus on solmittu vuonna 2002. Voimassa oleva ------------- nimellä oleva vuokrasopimus on päättynyt viljelykauteen 2018.

 

 Luonnonvarakeskus ylläpitää tilastoja maatalouden kannattavuuskirjanpidosta. Pellon vuokran hehtaarin keskihinta on ollut korkeimmillaan vuonna 2018 320 euroa/ha. Viimeisin tilastotieto Kanta-Hämeen pellon vuokrahinnasta on vuodelta 2022, 270 euroa/ha.

 

 -------- on tarjoutunut maksamaan pellosta vuosivuokraa 595 euroa. Tarjous perustuu yleiseen vuokratasoon viljan viljelyssä, sekä peltolohkon kokoon ja maalajin kasvuvoimaisuuteen.

 

 Koska peltoalue on ollut vuokralla jo vuodesta 2002 ------------ (vuodesta 2014 ---------------), voitaisiin --------------- tehdä sopimus niin, että se päättyy 31.12.2032. Vuokralainen sitoutuu viljelemään vuokrauksen kohteena olevaa korvauskelpoista peltoa siten, että maatalousmaa säilyttää korvauskelpoisuuden. Vuokranantajalla on oikeus vetää alueen läpi viemäri- ja vesijohtoja sekä sähkö- ja puhelinkaapeleita korvauksetta. Vuokralainen on velvollinen käyttämään paikkakunnalla hyviksi todettuja viljelystapoja. Vuokralainen hoitaa pellon ja ojan pientareet niin, että viljelypinta-ala ei pienene.

 

 

LAVA Tässä pykälässä käsitellyllä asialla ei ole kirkkojärjesteyksen (657/2023) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.

 

 

Päätösehdotus Kirkkoneuvosto päättää vuokrata paikkakunnan vuokratason mukaisesti peltolohkon 1650408217 (2,2 ha) --------------- vuosivuokralla 595 euroa niin, että vuokrasopimus päättyy 31.12.2032.
Kirkkoneuvosto valtuuttaa talouspäällikön allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.

 

Päätös Kirkkoneuvosto päätti vuokrata paikkakunnan vuokratason mukaisesti peltolohkon 1650408217 (2,2 ha) --------------- vuosivuokralla 595 euroa niin, että vuokrasopimus päättyy 31.12.2032. Kirkkoneuvosto valtuutti talouspäällikön allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.

 

Toimeenpano Täytäntöönpantavaksi 

 

Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea muutosta tekemällä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvostolle kirkkolain (652/2023) 12 luvun 2 §:n mukaan