RSS-linkki
Kokousasiat:https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Toiminta- ja taloussuunnitelman laatimisohje vuodelle 2026
Kirkkoneuvosto 15.04.2025 § 59
28/02.00.01/2025
Valmistelija Vs. kirkkoherra Minna Lappalainen
Esittelijä Vs. kirkkoherra Minna Lappalainen
Esittely Tulevaisuutta suunniteltaessa lähtökohtana ovat nykytilan arviointi ja analysointi, tulevaisuuden näkymien tarkastelu, aikaisemmin asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointi sekä käytettävissä olevien resurssien analysointi.
Toiminnallinen tavoite on kirkkovaltuuston talousarviossa toimintayksikölle tai tehtäväalueelle sitovana hyväksymä, määrärahan käyttötarkoitusta, palvelujen määrää tai laatua tai toiminnan kehittämissuuntaa ohjaava tavoite.
Hyvin asetettu tavoite
• on konkreettinen, yksiselitteinen, realistinen ja arvioitavissa oleva
• lähtee seurakuntalaisten tarpeista ja odotuksista
• ohjaa seurakunnan toimintaa ja työntekijöitä hyväksytyn vision ja strategisten linjausten toteuttamiseen
• auttaa seurakunnan työntekijöitä tekemään ensiarvoisen tärkeitä töitä
• on haasteellinen, mutta seurakunnan voimavaroin saavutettavissa
Toimintayksiköiden ja tehtäväalueiden toiminnalliset tavoitteet eivät saa olla ristiriidassa koko seurakunnan yhteisten strategioiden, tavoitteiden ja taloudellisen tilanteen kanssa.
Toimintayksiköt ja tehtäväalueet valmistelevat talousarvio- sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksensa kirkkoneuvoston antamien kehysten ja ohjeiden mukaan ja antavat ne kirkkoneuvostolle talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laatimista varten.
Tavoitteet hyväksytään kirkkovaltuustossa karkealla tasolla siten, että jokaista toimintayksikköä ja tehtäväaluetta kohti esitetään 1–5 keskeistä toiminnallista tavoitetta. Näiden tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan.
Kirkkoherra esittää toiminnalliset tavoitteet vuodeksi 2026:
Vuoden 2026 toimintasuunnitelma tehdään vuonna 2024 vahvistetun Ovet auki -strategian mukaisesti. Erityinen vuoden 2026 toiminnallinen tavoite nousee strategian kohdasta 6 ”ovet auki tulevaisuuteen”.
6. Ovet auki tulevaisuuteen: Terävöitämme ekologista ja sosiaalista vastuullisuutta seurakunnan toiminnassa. Nostamme vahvasti esille näkökulman lasten mukanaan tuomasta tulevaisuudesta. Olemme toivon ylläpitäjä paikkakunnalla. Muistutamme toisen maailman äänestä ja taivasten valtakunnasta.
Tämä strateginen valinta liittyy varsinkin ekologisen vastuullisuuden puolesta Janakkalan seurakunnan ympäristödiplomityöhön. Vuonna 2026 pidämme toiminnassamme esillä luomakunnan arvoa ja teemme tekoja, jotka tuovat ihmisille toivoa ympäristötoivottomuuden keskelle. Vuonna 2026 toimintamme luo toivoa keskelle tämän maailmanajan toivottomuutta niin ympäristöasioissa, kuin muissa maailman ja ihmisen elämän henkilökohtaisissa vaikeissa asioissa. Painotamme siksi diakoniatyön merkityksellisyyttä ja jokaisella työalalla diakonisen näyn toteutumista vuonna 2026: Me huomioimme toiminnassamme heikommassa asemassa olevan ihmisen.
Talouspäällikkö esittää, että vuoden 2026 talousarvio on laadittava vuoden 2025 talousarvion tasoon palvelujen ja ostojen osalta. Talousarviota laadittaessa on otettava huomioon, että ruokapalvelut leirikeskuksessa on ulkoinen meno.
Työalat suunnittelevat toimintaansa ottaen huomioon vuodeksi 2026 nostetun päätavoitteen ja laativat sen pohjalta omat mitattavat tavoitteet. Toiminnan suunnittelussa on otettava huomioon seurakuntalaisten nykyiset ja tulevat tarpeet, tarvittaessa vanhasta on luovuttava ja suunnattava toiminta uuteen.
LAVA Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on seuraavia, kirkkojärjestyksen (657/2023) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia: Toiminta- ja taloussuunnitelma on seurakunnan keskeinen ohjausväline sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Seurakunnan väestömuutokset tuovat väistämättä muutoksia myös lapsille, nuorille ja heidän perheillensä suunnattuun toimintaan. Tavoitteena on löytää parhaiden tavoittavat ja vaikuttavat toimintatavat annetuilla taloudellisilla resursseilla.
Lapsivaikutuksien arviointi on tehty kirkkoneuvoston kokouksessa 15.4.2024.
Päätösesitys Kirkkoneuvosto hyväksyy ohjeet toiminta- ja taloussuunnitelman laatimiseksi vuodelle 2026.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Toimeenpano Tiedoksi työaloille
Muutoksenhaku Päätöksistä ei kirkkolain (652/2023) 12 luvun 4 §:n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |