RSS-linkki
Kokousasiat:https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen avaus
Kirkkovaltuusto 04.02.2025 § 1
Alkuhartaus:
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Rukous pappia valittaessa
Virsi 600
Päätösesitys: Puheenjohtaja avaa kokouksen alkuhartauden jälkeen.
Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.42.
Muutoksenhaku: Päätöksistä ei kirkkolain (652/2023) 12 luvun 4 §:n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |