Dynasty tietopalvelu Haku RSS Janakkalan Seurakunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 25.02.2025/Pykälä 23


Perhetyönohjaajan palkkaaminen kolmen vuoden määräaikaiseen virkaan

 

Kirkkoneuvosto 25.02.2025 § 23 

72/04.04/2024  

Juha Jauhiainen poistui tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 18.54-18.58

Valmistelija Kirkkoherra Pekka Riikonen, kappalainen Anu Vaarnamo

Esittelijä Kirkkoherra Pekka Riikonen

Esittely Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 10.12.2024 § 45 perustaa Janakkalan seurakuntaan määräaikaisen perhetyönohjaajan viran seuraavasti:
1. määräaikaisen perhetyönohjaajan viran perustamista ajalle 1.1.2025-31.12.2027  
2. Viran määräaikaisuuden perusteena on työvoimatarpeen muutokset lähivuosina toiminnan muutokseen liittyen. 
3. Virkaan vaaditaan vähintään soveltuva sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto ja virkaan valittavan henkilön on oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen, koska hänen työtehtävänsä sisältävät oleellisilta osin kristillisen kasvatuksen toteuttamista. 
4. Viran palkkaus on esihenkilötehtävästä johtuen 503 (2 885,11 €, lisäksi mahdolliset kokemuslisät 103,00–377,00 €)

 Hakuilmoitus Kirkkorekryssä:
Haemme avoimeen virkaan motivoitunutta, oma-aloitteista, hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja työelämätaidot omaavaa lapsi- ja perhetyön ammattilaista. Perhetyönohjaajan työhön kuuluu laaja-alainen lapsi- ja perhetyö yhdessä varhaiskasvatuksen tiimin kanssa. Virkaan sisällytetään työalan lähiesihenkilötehtävät. Perhetyönohjaaja vastaa varhaiskasvatuksen tiimin toiminnasta sekä kehittää, suunnittelee ja toteuttaa toimintaa yhdessä tiimin kanssa. Seurakunnan strategian mukaisesti työhön kuuluu työalat ylittävää työtä mm. varhaisnuorisotyön leireillä. Lisäksi perhetyönohjaaja verkostoituu kunnan, järjestöjen ja naapuriseurakuntien toimijoiden kanssa. Työtehtäviin kuuluu myös rippikoulutyö (rippikoululeirit).

 Pätevyysvaatimuksena on soveltuva sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto ja virkaan valittavan henkilön on oltava konfirmoitu ev.lut. kirkon jäsen, koska työtehtävät sisältävät oleellisilta osin kristillisen kasvatuksen toteuttamista.

 Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

 Viran hoitamiseen tarvitaan B-ajokortti ja mahdollisuus käyttää työssä omaa autoa. Viranhaltijan on varauduttava ajoittain työskentelemään myös iltaisin, viikonloppuisin sekä juhlapyhinä.

 Viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 503 (2 885,11 e, mahdolliset kokemuslisät 103,00-377,00 e) mukainen esihenkilötehtävästä johtuen.

 Virassa noudatetaan hengellisen työn työajatonta työtä koskevia määräyksiä. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

 Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa 31.1.2025 mennessä Kirkkorekryn kautta. Haastattelut pidetään 11.2.2025 ja niihin valituille ilmoitetaan asiasta hakuajan päätyttyä.

 Virka täytetään 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

 Määräaikaan mennessä saapui 17 hakemusta. Yksi hakija perui hakemuksensa. Yhdellä hakijalla ei ollut vaaditun tasoista koulutusta. Haastatteluun valittiin kolme hakijaa. Haastatteluryhmässä olivat kirkkoherra, varhaiskasvatuksesta vastaava kappalainen ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja.

 Haastattelut pidettiin 11.2.2025. Haastattelun ja hakemusten perusteella esitetään, että määräaikaiseen perhetyönohjaajan virkaan valitaan ------------- ja hänen kieltäytymisen varalle -----------.

LAVA Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on seuraavia, kirkkojärjestyksen (657/2023) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia: Lapsityön työvoimaresurssilla on merkitystä lapsiperheille tarjottujen palvelujen määrään. Täytyy toisaalta ottaa huomioon lasten määrän väheneminen seurakunnan toiminnan piirissa. joka osittain johtuu siitä, että lapset ovat pääasiallisesti kunnallisessa päivähoidossa.

 Lapsivaikutuksien arviointi on tehty kirkkoneuvoston kokouksessa 27.8.2024.

Päätösesitys Kirkkoneuvosto päättää, että määräaikaiseen perhetyönohjaajan virkaan valitaan Taru Heikfolk ja varalle Noora Hultin.
Viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 503 (2 885,11 e, mahdolliset kokemuslisät 103,00-377,00 e) mukainen esihenkilötehtävästä johtuen. Virassa noudatetaan hengellisen työn työajatonta työtä koskevia määräyksiä. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Päätös Kirkkoneuvosto päätti, että:
1. määräaikaiseen perhetyönohjaajan virkaan valitaan ------------- ja
2. viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 503 (2 885,11 e, mahdolliset kokemuslisät 103,00–377,00 e) mukainen esihenkilötehtävästä johtuen. Virassa noudatetaan hengellisen työn työajatonta työtä koskevia määräyksiä. Virassa on 6 kuukauden koeaika.
3. varalle valittiin ------------.

Toimeenpano Kirkkoneuvoston päätös tiedoksi hakijoille Kirkkorekryn kautta.

Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea muutosta tekemällä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvostolle kirkkolain (652/2023) 12 luvun 2 §:n mukaan