RSS-linkki
Kokousasiat:https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pöytäkirjan tarkastajat ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen
Kirkkovaltuusto 13.02.2024 § 11
Esittely: Kirkkovaltuuston kokouksissa on ollut käytäntönä, että pöytäkirjan tarkastajat valitaan aakkosjärjestyksen mukaisesti. Pöytäkirjan tarkastamisajasta ilmoitetaan erikseen.
Pöytäkirja sellaisesta toimielimen tai viranhaltijan päätöksestä, josta seurakunnan jäsen saa tehdä oikaisuvaatimuksen tai valituksen, on pidettävä siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Pöytäkirja ja päätös on pidettävä yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan. (KL 10 § 23)
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän ja kirkollisvalitus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. (KL 12 § 10)
Kirkkovaltuuston kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä Janakkalan seurakunnan nettisivuilla osoitteessa www.janakkalanseurakunta.fi.
Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi aakkosjärjestyksen mukaan seuraavat jäsenet.
Päätös: Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Sirpa Kiukkonen ja Jukka Kivistö. Kirkkovaltuuston kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 16.2.2024 lähtien.
Muutoksenhaku: Päätöksistä ei kirkkolain (652/2023) 12 luvun 4 §:n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |