Dynasty tietopalvelu Haku RSS Janakkalan Seurakunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://janakkalansrk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 107


Lastenohjaajan irtisanoutuminen

 

Kirkkoneuvosto 27.08.2024 § 107 

66/01.01.03/2024  

 

Valmistelija Kirkkoherra Pekka Riikonen

Esittelijä Kirkkoherra Pekka Riikonen

Esittely Miia Virtanen on irtisanoudunut lastenohjaajan toimesta Janakkalan seurakunnassa 29.7.2024. Ollessaan lomautettuna määräajaksi ajalle 03.06.2024 - 07.08.2024 tavanomaista irtisanomisaikaa ei ole, joten viimeinen työpäivä Janakkalan seurakunnan palveluksessa oli myös 29.7.2024.

LAVA Tässä pykälässä käsitellyllä asialla ei ole kirkkojärjesteyksen (657/2023) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.

Päätösesitys Kirkkoneuvosto merkitsee irtisanoutumisen tiedoksi.

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Muutoksenhaku Päätöksistä ei kirkkolain (652/2023) 12 luvun 4 §:n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.